torstai 2. marraskuuta 2017

DIY: Helppo kakkukoriste.

Viime lauantaina juhlittiin pyöreitä ja koska mahdolliset lahjat oli kehoitettu tuomaan vaikkapa nyyttärin muodossa, tein päivänsankarille kakun. Pitäähän synttäreillä nyt kakku olla! Ja koska oli uusi kakkuresepti, oli aika kokeilla myös jotain uutta kakkukoristeeksi.
Ostin vasta pienen cutting boardin eli paperin leikkuualustan ja sitä pääsin nyt samalla testaamaan. Hahmottelin Onnea Janne -tekstin mustalle kartongille ja lähdin viiltelemään. Se olikin yllättävän vaikeaa (ehkä kartonki oli liian paksua), joten jouduin aika paljon avittamaan saksill, kun pelkäsin vetäväni kaikki kaarevat muodot suoriksi viilloiksi.
Valmiista tekstistä kumitin varovaisesti lyikkärit pois ja sitten liimasin taakse kaksi grillitikkua. Kuljetin koristeen juhlapaikalle kirjan ja leivinpapereiden välissä (jotta pysyi kasassa) ja iskin kakkuun vasta pöytään asettaessa.
Ja tältä se näytti (ja oispa vaan ollut kiva olla järkkäri mukana, mutta huonostakin kuvasta näkee hyvin pointin, lopun livehienouden voi kuvitella päälle). Oli aika kiva ilmestys! Ja kakku maistui, se katosi pöydästä yllätysnopeasti!

Resepti on Emma kakkukirjasta (Emma Iivanainen. Docendo 2017). Minttusuklaakakku sisälsi kolmen kerroksen suklaakakkupohjan, Pätkis-täytteen (myös ruusukkeina päällä) ja vaniljaisen kermavaahtokuorrutuksen - vaaleanvihreäksi värjättynä. Tein ekaa kertaa kermavaahdosta ns. punotun pinnan. Se oli yllättävän helppo tehdä, kun oli vain oikeanlainen tylla pursottimessa. Reunat jätin sinnepäin-lätkäistyiksi ettei ole miehen makuun liian viilattu. Pienen palan ehdin itse maistamaan kakusta, oli kyllä ihanan pätkimäistä! Ehti hyvin mehevöityä, kun leivoin ja kokosin kakun edellisenä päivänä. Suosittelen tutustumaan Emman kakkukirjaan, ihania ja helppoja kakkureseptejä!

2 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköinen koriste ja ihanan herkullisen näköinen kakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, se oli todella oli herkullista :) oli hyvä resepti!

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.