tiistai 24. maaliskuuta 2015

Tee vaatteesta taidetta.

Ken muistaa, että noin vuosi sitten blogissani järjestettiin kirjaani varten ideakilpailu? Kilpailun parhaat pääsivät mukaan kirjaan. Tässä näette yhden voittajista: kuinka maalata peittopastalla suoraan tekstiilille. Monelle tuttu tapa uudistaa vaatetta. On myös erittäin helppo ohje aloittelijoille lähteä liikkeelle ja siksi ohje aloittaakin kirjan "Kierrätä maalaten"-osion.
Ohjeen lähettäneellä Suvikukkasia-blogin Suvilla oli myös kirjaan valittuna myös toinen vähän vaikeamman tason ohje, mutta se ei sen pituuden takia mahtunut millään kirjaan mukaan. Se on kovin sääli, kun kyseessä on todella mielenkiintoinen tekniikka, jota harvempi on varmaan kotona kokeillut ja siksi tahdoinkin jälkikäteen nostaa ohjeen esiin blogin puolella. Kyseessä on puisen taulukehyksen kierrättämisidea seulaksi, jolla voi painaa minkä tahansa printin tekstiiliin tai vaatteeseen. Kuinka kätevää! Pääpiirteissään jokaisessa kodissa toteuttava tekniikka, tarvitsee vain kehyksen, valoverhoa, kontaktimuovia, teippiä, niittipyssyn, lastan ja tietenkin kangasväriä.

Lue helppo ohje seulan rakentamiseen ja printin painamiseen Suvin blogista: Suvikukkasia-blogista.
Ohjeet käsin maalattuun jakkuun ja muihin yhdeksään ideakilpalun voittajaan ovat nähtävillä Itte tein ja kierrätin-kirjasta, jota saa jo aika monesta verkkokaupasta, katso listasta se mieluisin ostopaikka!

Ohje ja postaus tehty yhteistyössä Suvin kanssa. Jakut kirjaan kuvasi Rimma Lillemägi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.