perjantai 7. syyskuuta 2012

Minivirkkausta.

Isompien projektien keskellä on hyvä tehdä väliin jotain pientä, helppoa ja nopeasti valmistuvaa, jottei pitkäaikaisempaan työhön kyllästy. Eli kärsivällisyys kasvaa syödessä vai-miten-sitten-se-menikään?
Isomman virkkausprojektin väliin sopii vaikka tälläinen piskuisen pikkuruinen miniminityö.
Pätkä ohutta puuvillalankaa, pitkä pylväsnauha ja ympärille ketjusilmukkapätkä. Pinnin päähän ja valmis!
Koristaa se pientä kuin isompaakin nutturaa. Toimii myös etu-/sivuhiuksissa missä se ei huku yhtä hyvin.
Leppuutin raskaamman työn välissä käsiäni myös tekemällä puuvillalangasta virkatun rannekkeen.
Pötköön minikokoisia isoäidinneliöitä ja päihin satiininauhaa sitomisnauhoiksi. Nappikin voisi toimia!
Tästä tuli ihanan kevyt ja maalaisromanttishenkinen. Sama ranneke olisi myös hauska monivärisenä!
Uusi ranneke ja nämä viime syksynä tekemäni korvikset ovat nyt yhtä isoäidinneliö-korusettiä.
Korviksia onkin tullut pidettyä paljon ja hyvä kun otin jälleen esille, vaihdankin samantien uudet korvakorukoukut tummuneiden tilalle (yäh). Sen siitä saa, kun käytti halpoja=huonoja korviskoukkuja.
Ja nyt takaisin ison projektin ääreen. Saa nähdä tuleeko lie koskaan valmista, aloitettu on jo kaksi kertaa, kolmas aloitus on vielä ehkä edessä. Noh, se on vain lisää hyvää harjoitusta, harjoitusta.

8 kommenttia:

  1. Aivan ihastuttavia!! Kertakaikiaan. :) Seuraavaksi Googleen "isoäidinneliö".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Isoäidinneliöt ovat kyllä mukavia tehdä ja ne muuntautuu vaikka miksi :)

      Poista
  2. Ihania pikkuvirkkailuja, varsinkin tuo ranneke! Kähveltämisen arvoinen idea :)

    VastaaPoista
  3. Hei! Jos oikeen oon ymmärtänyt niin sulla on järkkäri? Kuvat ei kuitenkaan ole kovin laadukkaan näköisiä, joten ihan ystävällistä palautetta vaan että jos opettelisit vaikka järkkärin säädöistä jotain, että siitä olisi jotain hyötyäkin :)

    VastaaPoista
  4. Onnittelut 25 vuodesta!

    Mitä mieltä olet ollut uudesta 101 lehdestä, entä lahjaksi saamastasi kirjasta?

    Idearikasta syksyä!
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihan hyvä lehti, ei huonoimmasta eikä parhaimmasta päästä. Kyllä siitä varmasti jokaiselle jotain löytyy.. Lahjakirjaan en ole vielä ehtinyt perehtyä kunnolla, odottelen kunnes on aikaa kunnolla ommellakin sieltä jotain..:)

      Poista

Jo muumeissa opetettiin: Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, ole mieluummin hiljaa.